XXIX Mäntän kuvataideviikot 15.6.-31.8.2025

Mäntän kuvataideviikot

Esteettömyys

Pekilo on entinen teollisuuskiinteistö, jossa on tehty mittavat muutos- ja uudistustyöt tilojen saattamiseksi mahdollisimman yleisöystävällisiksi. Pyrimme jatkuvasti kehittämään yksityiskohtia, joilla saavutettavuutta saadaan paremmaksi. Otamme kiitollisina vastaan yleisöltä tulevaa palautetta, jotta saamme yhdessä aikaan Pekilon, johon kaikilla on esteetön pääsy.

Pekilolla pääsee kaikkiin neljään kerrokseen hissillä ja lisäksi muutamiin näyttelytiloihin pääsee liuskaa pitkin avustettuna. Ovien kynnyksillä on liuskat, jotka helpottavat esteetöntä kulkua rakennuksiin. Lisäksi näyttelyä suunnitellessa on huomioitu, että kulkureiteillä on riittävästi tilaa liikkua ja kääntyä, mikäli reitti sitä vaatii. Henkilökuntamme myös avustaa liikkumisessa Pekilon alueella tarvittaessa. Opasteet ja kyltit pyritään tekemään selkeiksi ja helppolukuisiksi. Yleinen esteetön wc-tilamme on myös sukupuolineutraali. Ulko-oven läheisyydestä löytyy myös liikuntarajoitteisille varattu parkkipaikka.

Neuvonta

Kuvataideviikkojen lipunmyynti ja neuvonta sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa heti sisäänkäynnin yhteydessä. Henkilökunnalta voi kysyä neuvoa ja opastusta Pekiloa ja tapahtumaa koskevissa asioissa. Autamme mielellämme, sillä toivomme yleisön vierailun sujuvan vaivatta ja mukavasti. Näyttelyvieraan tulkin/avustajan sisäänpääsy on maksuton.

Esteetön pysäköinti

Jos tulet esimerkiksi taksilla, pyydä ajamaan rohkeasti pääoven eteen. Jos tulet omalla autolla, pysäköi takapihalle invamerkin kohdalle, josta on lyhyt matka pääsisäänkäynnille. Mikäli pihan kaltevuus tuottaa ongelmia ja tarvitset apua, soita asiakaspalvelunumeroomme 044 981 3115.

Lainattava pyörätuoli

Tarvittaessa Pekilolla on tarjolla pyörätuoli liikkumisen helpottamiseksi.

Avustavat koirat

Opas-, avustaja- ja kuulokoirien läsnäolo Pekilolla on sallittu.

Esteetön hissi

Pekilossa on hissi, jolla pääsee rakennuksen kaikkiin kerroksiin. Hissiä voivat käyttää myös pyörätuolilla liikkuvat henkilöt.

Luiskat

Näyttelytiloihin on rakennettu luiskia poistamaan liikuntaesteitä. Jokaiseen rakennuksen näyttelyosaan on mahdollista mennä myös esim. pyörätuolilla.

Esteetön WC

WC:t sijaitsevat Pekilon toisessa kerroksessa, josta löytyy myös inva-WC.

Lastenhoito

Kaikenikäiset ovat tervetulleita Pekiloon. Lastenhoitopiste löytyy toisesta kerroksesta.