Adolfo Vera

ESITTELY
Eilen
minulta pyydettiin lyhyttä esittelytekstiä itsestäni.
Jo pitkään olen ilmaissut itseäni valokuvien, esineiden, sekä muun löydetyn materiaalin parissa työskennellen. En voi väittää, että taiteilijan urani olisi ollut lineaarinen. En myöskään sitä, että teoksieni tuotanto jatkuisi äärettömiin. Sen kuitenkin voin sanoa, että impulssi ja tunteet erilaisten todellisuuksiemme edessä ovat olleet työni lähtökohtana. Absoluuttisina pitämämme todellisuudet voivat olla henkilökohtaisia tai yleisiä.
Minua myös kiinnostaa kyseenalaistaa vakiintunut järjestyksemme, toisin sanoen rikkoa nämä kulttuuriset konventiot etsiessäni ehkä epätavanomaista näkökulmaa. Ja niin kuin työssäni teemat muuttuvat, myös lähestymistapa niihin vaihtelee.
Olen
tähän tiivistänyt ajatukseni tiivistääkseni ainutlaatuisen
ajanjaksomme, jossa meille ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin
toimia. Vai
mitä mieltä olet?
Adolfo Vera
www.adolfovera.fi
Kuvataideviikoilla on esillä neljä valokuvaa Adolfo Veran teossarjasta
Eurooppa (2015): Milosevic, Cortés, Himmler sekä Caligula
(kuva: Timo Nieminen).
TAITEILIJAN LAUSUNTO
Minulla oli useita syitä…
Minulla
oli useita syitä valokuvata.
Jotta
olisi muistoja elämistä, kun loppu lähestyy.
Vanhuus
ja yksinäisyys.
Henkilökohtainen
suhteeni yhteiskuntaan. Ja henkiseen väkivaltaan.
Valokuvaaminen,
miten luonnollista se on!
Saada
kuvia päivistäni.
Siitä
mitä oli, siitä miten sen näin.
Muistutus
siitä, mistä tulen ja kuka olen.
Kuin
rakkauden osoitus.
Rakkaus
elämänkulkua kohtaan. Elämää kohtaan.
Mutta
toisaalta, siitäkö tässä on kyse?
Vai
onko kyse siitä, että käsittelen omia onglemiani?
Ihmissuhteet,
kulttuuriset ongelmat,
omantunnon
ongelmat...
Tuntuu,
että sitä tämä on. Ilman läheisiä ihmissuhteita.
Vierailijoiden,
muukalaisten ympäröimänä.
Arvostamaatta
sitä, mitä on. Kunnianhimo estää näkemästä.
Tuntemasta.
Rakastamasta.
Tilanne,
eilisen seuraus.
Tuntemus
poissaolosta. Rakkauden etäisyys.
Jäännöksiä
ongelmista, jotka estivät läheisen suhteen.
Tyhjä
tila. Vailla ymmärrystä.
Vai
onko tässä kuitenkaan kyse omien ongelmieni käsittelystä?
Ratkaisun
löytämisestä?
Mutta
valokuvaus ei ratkaise asioita. Se tuo niitä esiin.
Osoittaa
todeksi. Ja pitkittää tuskaa.
Niinkö
se on?
Ehkä
kysymys onkin elämän reflektoimisesta.
Muistutus
elämän väkivallasta.
Meidän
ja heidän välillä, minun ja sinun.
Väkivallan,
jota me kaikki käytämme. Päivästä toiseen. Joka hetki.
Aina
ja ikuisesti.
Silmäyksen
väkivaltaisuus. Sanojen, katseiden ja tekojen.
Vallan
väkivaltaisuus.
Väkivalta,
jota ei näe, mutta jonka tuntee.
Väkivalta,
joka muuttuu inhoksi. Inhoksi elämää kohtaan.
Väkivalta,
jonka tunnemme auringon ensi säteiden osuessa iholle.
Väkivalta,
joka pakottaa alistumaan ajankululle.
Avuttomuudelle
pimeyden edessä.
Väkivalta, jota me kaikki käytämme. Kerta toisensa jälkeen.
Minulla
oli useita syitä
Adolfo Vera, 2011
(Käännös: TT)