Näyttely rakentuu


Seuraa kevään etenemistä kohti Kesää - klikkaa otsikkoa, niin saat päivityksen näkyviin.

Maalit sekaisin, mittasuhteet kohdalleen

28.04.2017

Tulevan näyttelyn merkeissä on viime päivinä veistetty, maalattu ja mitattu sekä suunniteltu ripustusta. Osa taiteilijavieraista on piipahtanut, osa jää pidemmäksikin aikaa.


Tekstiiliveistoksiin erikoistunut taiteilija Pauliina Turakka Purhonen kävi tarkistamassa hänelle varatun tilan ja suunnittelemassa ripustuksensa teknisiä yksityiskohtia. Mukanaan hän toi osia Mänttään tulevasta kokonaisuudestaan. (Kuva: Tiina Nyrhinen)


Kalle Turakka Purhonen varmisteli Pekilolla mittoja ja päätti tilansa seinien värin, joka on vielä viime kesän jäljiltä pinkki. Hänen teoksissaan televisioiden ruuduista voi tuijottaa niihin kaiverrettuja kasveja. (Kuva: Elissa Määttänen.)


Kuvanveistäjä Yasushi Koyama tekee pitkiä päiviä Pekilolla. Hänen käsissään koivunrunko muuttuu vähitellen söpöksi eläinveistokseksi kourutaltan avulla. (Kuva: Elissa Määttänen.)



Katutaiteeseen erikoistuneella Viva Granlundilla on paljon maaleja sekoitettavanaan. Maalit päätyvät Mäntän Kauppakatu 17:ssä sijaitsevan kaksikerroksisen kivitalon seinille. Touko-kesäkuun aikana eri-ikäiset lapset, nuoret ja aikuiset maalaavat oman puunsa tyhjillään olevan talon ulkoseiniin. Teos on nimeltään 100 +++ puuta. Se kuuluu PirFestin Sananvapauden tarina -hankkeeseen, joka on osa Suomi 100 -juhlaohjelmaa. (Kuva: Elissa Määttänen.)



Mäntän keskustassa sijaitsevan, Kettisen talonakin tunnetun Kauppakatu 17:n rakennuksen pääty on saanut iloisen kutsuvan pohjamaalinsa. Pian saavat puut kasvaa sen pintaan! (Kuva: Tiina Nyrhinen.)

(Teksti: Elissa Määttänen.)

Pesänrakennuspuuhia Pekilolla

13.04.2017

Pääsiäisen alla Pekilolla on aherrettu Jan-Erik Anderssonin ja Shawn Deckerin äänisaunan parissa. Mäntän Myllyrantaan tulevan linnunpesää muistuttavan taidesaunan muoto, rakenne ja äänimaailma saa inspiraationsa luonnosta.


Linnunpesän rakennetta saatettiin alulle ensin sisätiloissa. Kuvassa taiteilija Jan-Erik Andersson (tikkailla) käy läpi seuraavaa askelta.


Pesä muodostuu yksittäisistä kolmionmallisista moduuleista.


Moduulit on tehty erityisesti saunakäyttöön tarkoitetusta Kärävä oy:n puusta, joka on lämpökäsitelty Mänttä-Vilppulan alueella.


Kun rakennelma oli saatu hyvälle alulle, Jan-Erik Andersson ja näyttelymestari Risto Korpela valmistautuivat sen siirtoon. Kuvassa näkyy tärkeimmät työvaiheet: millaisena lämpökäsitelty puu on saapunut Pekilolle ja sen päätyminen osaksi linnunpesää.



Pesän aihio sai vakaissa käsissä pyörät alleen.


Sitten kohti ovea!


Rakennelma sujahti helposti nosto-ovesta ulos näyttelymestari Risto Korpelan ohjaillessa selustan puolelta.


Ulkona pesänrakennuspuuhat jatkuivat vilkkaasti. Kesällä löylyihin!

(Kuvat ja teksti: Elissa Määttänen.)

Harjakaisten paikka!

06.04.2017

Kuvataideviikkojen pääpaikan Pekilon ja Mäntän Myllyrannan väliselle joutomaalle tulevan installaation valmistelut edistyvät. Taiteilija Mika Helinin teosta varten kaivetun kuopan ylle on rakennettu katos, jonka harjakaisia päästiin tällä viikolla viettämään. Helinin hommat eivät pääty kuitenkaan vielä tähän. Lopullinen teos tulee muistuttamaan arkeologista kaivausta.



Mika Helinin installaation esivalmisteluja on tehty parin viikon ajan. Katoksen tukirakennelma saatiin valmiiksi nyt alkuviikosta.



Tukirakennelman valmistuttua oli katoksen peittämisen vuoro. Peite Helinin teosta varten saatiin suojapeitteisiin erikoistuneelta Scantarp Oy:lta.



Jättimäistä pressua käsiteltiin neljän hengen voimin.



Installaatio syntyy Mäntän Valtatien varteen, aivan Myllyrannan tuntumaan.



Pressu saatiin vedettyä paikoilleen paikallisen kaivinkoneyrittäjä Pentti Siiron kaivurin avulla.







Vielä pienet oikomiset!


(Kuvat ja teksti: Elissa Määttänen.)

Kaivuuhommia ja puusouvia

23.03.2017

Taiteilija Mika Helin pääsi Mäntässä tositoimiin ja hänen teoksensa esivalmistelut saatiin hyvälle alulle. Arkeologisia kaivauksia muistuttava installaatio sijoittuu Kuvataideviikkojen pääpaikan Pekilon ja Mäntän Myllyrannan väliselle joutomaalle.


Mika Helin ja paikallinen kaivinkoneyrittäjä Pentti Siiro tarkistavat työnsä tuloksia. (Kuva: Elissa Määttänen.)


Taiteilija tyytyväisenä kuoppansa äärellä. (Kuva: Elissa Määttänen.)

Kuvanveistäjä Yasushi Koyama tulee keväällä Mänttään työstämään teostaan. Söpöihin eläinveistoksiin erikoistunutta taiteilijaa varten etsittiin kuumeisesti tarpeeksi suurta puupölkkyä. Sellainen löytyikin - aivan lähitontilta. Kuorma-autonkuljettaja Heikki Välikosken avulla siirto Pekilon puolelle onnistui mutkattomasti.



Yasushi Koyaman puu lentää - Välikoski nostaa mitä vain! (Kuva: Tiina Nyrhinen.)



Puu odottaa nyt taiteilijaa. (Kuva: Tiina Nyrhinen.)


(Teksti: Elissa Määttänen.)


Viikko täynnä intoa, iloa ja taiteilijoita

10.3.2017

Kevään näyttelynrakennuspuuhat ovat saaneet kunnon lähtölaukauksen. Kulunut viikko on sujunut riemukkaan vilskeen keskellä.



Jan-Erik Andersson kävi tutustumassa teoksensa tulevaan ympäristöön Myllyrannan avantouintipaikalla. Tänä vuonna näyttelykävijät pääsevät taidesaunaan ja löylyistä
suoraan uimaan Keurusselän aaltoihin, kun paikalle kohoaa turkulaisen Jan-Erik Anderssonin
ja chicagolaisen Shawn Deckerin linnunpesä-äänisauna. (Kuva: Elissa Määttänen.)



Keskiviikkona 8.3. julkistettiin tämän vuoden teema - Kesä - sekä taiteilijat. Tulevassa
näyttelyssä nähdään teoksia 37 taiteilijalta ja kahdelta taiteilijaryhmältä. Tiedotustilaisuudessa
oli paikalla heistä kattava otos. Vasemmalta oikealle: Kati Åberg, Ella Tahkolahti,
Emilia Niskasaari, Airi Salosmaa, kuraattori Pirjetta Brander, Mika Helin, Markku Arantila,
Tyko Elo, Jussi Valtakari, Heidi Romo, Riikka Aresalo, Antti Ylönen, Senja Vellonen ja Yasushi Koyama. (Kuva: Elissa Määttänen.)



Joenniemen mailla, Serlachius-museo Göstan kupeessa sijaitseva Taavetinsaari on
tänä kesänä Riikka Aresalon valtakuntaa. Taiteilija pääsi hyvissä ajoin tarkastelemaan
tulevia tiluksiaan. (Kuva: Tiina Nyrhinen.)



Mika Helin kävi etsimässä parasta paikkaa arkeologisille kaivauksilleen Pekilon
tuntumasta. Mukana asiantuntijana kaivinkoneyrittäjä Pentti Siiro. Kesällä nähdään,
millaisia löytöjä kaivaukset ovat tuottaneet. (Kuva: Tiina Nyrhinen.)

(Teksti: Elissa Määttänen.)