2008

IHMISYYDEN TAITO
Kuraattori Veli Granö

Onko ihmisyys meille automaattisesti lankeavaa ja myötäsyntyistä, vai onko se ehkä opeteltava ja ylläpitoa vaativa taito? Ehkä tällaisen kysymyksen asetti Veli Granön kokoama XIII Mäntän kuvataideviikkojen näyttely, jonka teemana oli Ihmisyyden taito.

Joka tapauksessa näyttely tarjosi runsaasti pohdittavaa ja myös aiheutti pohdintaa. Veli Granö tunnetaan hyvin valokuvaajana ja elokuvien tekijänä, ja ehkä siksi Pekilon esillepanossa näkyi draamallisuus ja kerronnallisuus. Pekilon ollessa ulkotilojen ja kirkon ohella ainoa näyttelypaikka kuraattori suunnitteli sen erityisen harkiten. Pekiloon rakennettiin paljon lisää seiniä, ja näin se jäsentyi aivan uudella tavalla aikaisempiin vuosiin verrattuna.

Teemanäyttely on vaikea toteuttaa uskottavasti. Veli Granö toimi kuten kapellimestari. Hän kutsui taiteilijoita, joiden töiden hän katsoi istuvan näyttelyn teemaan, sen jälkeen hän asetti teokset etukäteen suunniteltuihin tiloihin, jotka avautuivat narratiivisesti alakerrasta ylimpään Vinttigalleriaan asti. Näin hän sai kokonaisuuden soimaan, ja sen huomasi myös yleisö, jolta tuli paljon myönteistä palautetta. Näyttelyn kävikin katsomassa 8719 vierasta.

Taiteilijakunta koostui monenlaisista tekijöistä: meritoituneet vanhemmat tekijät, vasta valmistuneet nuoret ja myös muutama kiinnostava ITE-taiteilija muodostivat moniulotteisen ryhmän, jonka tekemisen kautta ihmisyyden pohdinta ulottui yleisöön asti. Uutena erikoisuutena oli Kerttu Horilan teosten sijoittuminen Mäntän kirkkoon, mikä lisäsi kirkossa kävijöiden määrää kaksinkertaiseksi. Paavo Paunu puolestaan järjesti suuren yleisötapahtuman, kun hän poltti juhannusaattona Pekilon pihaan rakentamansa ulkoilmaveistoksen.

Näyttelystä tehtiin katalogi, joka toteutettiin Taide-lehden liitteenä. Taiteilijoita näyttelyssä oli 72.

 

Vuoden 2008 taiteilijat

 

Airaksinen, Jouni
Alho, Anne
Arvela, Hanna
Bohm, Katja
Ekebom, Terhi
Eskelinen, Petri
Gråhn, Krister
Hallikainen, Lauri
Hamm, Kalle & Dzamil Kamanger
Heikkilä, Jussi
Heikkinen, Jyrki
Heiska, Hannaleena
Horila, Kerttu
Hyrkkänen, Anna
Immonen, Antti
Jaanisoo, Villu
Janduin, Jonna
Johansson, Aino
Jämsä, Aarne
Järvinen, Pauliina
Kannisto, Aino
Karjalainen, Hannu
Ketola, Johanna
Kirves, Outi
Kivi, Jussi
Koivisto, Kaisu
Koponen, Tanja
Korhonen, Mauri
Kujansuu, Jouni
Kujasalo, Matti
Laakso, Anni
Lampela, Kalle
Lenkkeri, Ville
Leppälä, Anni
Lindblad, Christian
Lonka, Johanna
Mäki-Jussila, Juha
Mäkipää, Tea
Manninen, Satu
Merenmies, Elina
Merimaa, Arttu
Musturi, Tommi
Myymälä2
Mäkelä, Marika
Niittyvirta, Pekka
Nurro, Arto
Nuutinen, Christer
Ojala, Antti
Päiväläinen, Riitta
Pajulahti, Olavi
Pälviranta, Harri
Raito, Mirka
Paunu, Paavo
Ranta, Vesa
Rapi, Aapo
Ratalahti, Antti
Saarto, Ari
Salokannel Marianna
Sarastamo, Markku
Silomäki, Jari
Siukonen, Jyrki
Suorajärvi, Satu-Minna
Takalo-Eskola, Ilkka Juhani
Tuori, Anna
Törmälehto, Samppa
Uotila, Atte
Vennola, Sari
Vesala, Jarno
Viita, Milja
Virkajärvi, Sampsa
Väisänen, Arto
Wuorila-Stenberg, Henry